sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Artisaanitasoa

Ostin päivänä eräänä tuttavaltani kaksi hajuvesinäytettä, jotka kolahtivat ja kovaa vaikka kirpaisivatkin 4 € kappale. Minusta tuo on muuten aika suolainen hinta näytteelle, mutta menköön nyt tämän ainoan kerran.



L'Artisan Parfumeur Premier Figuier - eau de toilette on vahva viikunatuoksu, vahvempi kuin monet parfyymit. Ainesosalistalta löytyy viikunanlehtiä, mantelimaitoa ja santelipuuta. Alkutuoksu on vehreä, voimakas ja  monimutkainen. Ei mielestäni tunkkainen, vaan luonnollinen. Tässä tuoksuu aidosti viikuna ja yrttisyys ilman synteettisyyden kovuutta, vaikka tuoksu sisältääkin synteettisiä ainesosia.

Tuoksu tavoittaa tunteen, että haistan oikean viikunapuun lehdet ja maan - aivan kuin olisin hetkeksi päässyt vehreään varjoon imppaamaan luontoa keuhkoihini. Silti eri tavalla kuin Honoré des Prés'n Bonté's Bloomissa, jossa maatuoksu oli alussa vahvempi ja hieman luotaantyöntävämpi. Premier Figuier ei ole yhtä makea kuin Escadan sokeriliemiseokset (joista monista pidän paljonkin), mutta tuoksun vihreys ja yrttisyys kietovat miellyttävästi tuoksuttelijan kesään. Olen haistavinani ripauksen makeutta, mutta silti tämä on enimmäkseen kuiva tuoksu eli sokeripisarat eivät tirskahtele tästä ohikulkijoiden tai omaan nenään. Jotenkin tuntuu siltä, että tämän tyyppistä tuoksua muinaiset druidit varmaan suosivat. Tuoksun kesto on myös hyvä eli monen tunnin kuluttuakin se on edelleen ihoon tarttuneena vahvasti kyydissä mukana. Tuoksun luoja on Olivia Giacobetti, jonka kykyä luoda monimutkaisia tuoksuja olen alkanut fanittaa.

L'artisan Parfumeur Premier Figuier Extreme - eau de parfum omaa samat ainesosat kuin EdT versio, mutta on paljon vahvempi. Se on muuten paljon sanottu, koska EdT menisi monella varmasti ensinuuhkaisulla parfyymikategoriaan. Pidän tästä paljon ja kesto on selvästi parempi kuin EdT:llä. Alkutuoksun melkein liian vahva konsentraatio piintyy ihoon kymmenen minuutin kuluttua vahvana viikunapuun ja yrttien tuoksuna. Mielestäni tämä on niitä harvoja tuoksuja, jotka yhdistävät mielikuvissa kaksi yllättävää ääripäätä: puunhalaaja hipin ja vanhemman, vahvoihin ja kalliisiin tuoksuihin mieltyneen keräilijän, joka hoitaa ostoksensa vain kaupungin parhaissa tavarataloissa.


Olen vähän kahden vaiheilla kumman näistä tuoksuista valitsisin mieluummin. Ehkä kuitenkin Premier Figuier EdT:n, koska se on näistä kahdesta raikkaampi, viikunan tuoksuessa enemmän aidolla voimakkuustasollaan tuoksun ollessa kuitenkin melko tymäkkä. Premier Figuier Extremestä erottaa viikunan kuitenkin voimakkaammin eli jos tuoksusta hakee maksimaalista kestoa ja pitoisuutta niin silloin EdP vie voiton.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Hulluna fuksiaan

Viime aikoina olen käyttänyt paljon fuksianpunaista meikissäni ja tein Sokoksen selektiivisen kosmetiikan alennusmyynnistä paljon hyviä löytöjä. Yksi niistä oli Helena Rubinsteinin Wanted Rouge sävyssä 009 amaze etonner (3,99 g, made in France). Tämä ihana huulipuna oli alennettu 70 prosenttia ja sen hinnaksi jäi 11,70 €.




Käytin amazen parina Lumenen huultenrajauskynää sävyssä 10 Roosan viesti (1,1 g, valmistusmaa tuntematon), jonka olen ostanut joskus Citymarketista 40 prosenttia alennettuna ja se maksoi 4,14 €.




En ole oikein koskaan käyttänyt hyvin pigmenttisiä huulipunia ja kaupoissa olen ohittanut selektiivisen kosmetiikan tiskit kokonaan, koska hintahaarukkani ei yllä lähellekään selektiivisten merkkien hintojen tienoille. Nyt tein poikkeuksen, kun näin -50 %  ja -70 % alekyltit.









Helena Rubinsteinista olen kuullut merkkinä, mutta en ole ennen tätä huulipunaa koskaan kokeillut HR:n meikkejä. Olen kuitenkin todella iloinen, että tartuin amazeen, koska tämä huulipuna on huippulaatua: hyvin pigmenttinen, helppo levittää suoraan puikosta ja lopputuloksena on kaunis kiilto. Tämä pysyy huulilla myös älyttömän hyvin. Teekupillisen jälkeenkin huulipuna näyttää pysyneen täysin paikoillaan, vaikka sitä jääkin teekupin reunaan. Amaze on täydellinen fuksianpunainen huulipuna - täydet kymmenen pistettä ja papukaijamerkki Helena Rubinsteinille!

Hylsy on mielestäni todella kaunis ja vielä bonuksena sitä voi huoletta kuljettaa mukana ilman pelkoa että hylsy vahingossa avautuu laukussa. Hylsyn avausmekanismi nimittäin toimii siten, että hylsyn yläosa painuu sisäänpäin ja siten työntää huulipunan ulos eli ikäänkuin nappia painamalla huulipuna liukuu ulos. Avausmekanismilla olikin pakko leikkiä enemmän kuin kerran puolison suureksi huvitukseksi.





Huulipunaan itseensä on kaiverrettu HR ja tämä on minusta hauska yksityiskohta.



  



Yllä on ilman salamaa otettu sävykuva: vasemmalla HR 009 amaze ja oikealla Lumenen huultenrajauskynä sävyssä 10 Roosan viesti.







Yllä on salaman kanssa otettu sävykuva: vasemmalla HR 009 amaze ja oikealla Lumenen huultenrajauskynä sävyssä 10 Roosan viesti. Salaman kanssa näkyykin jo huulipunan ihana kiilto paremmin.


Helena Rubinstein Wanted Rouge 009 amaze etonner.


Rajasin ensin huuleni huultenrajauskynällä ja levitin sen päälle suoraan amazea puikosta. Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.


Helena Rubinstein Wanted Rouge 009 amaze etonner.







INCI: Helena Rubinstein Wanted Rouge 009 amaze etonner.

Nyt ymmärrän, miksi ihmiset ovat valmiita maksamaan laatuhuulipunista enemmän, mutta en itse vieläkään pystyisi raottamaan kukkaron nyörejä amazen alkuperäiseen hintaan: 39 €. Täytyy silti myöntää, että amaze on alentanut kynnystä käyttää pigmenttistä huulipunaa, kun ei tarvitse huolehtia sen ennenaikaisesta kulumisesta ja ei niin tyylikkäästä klovni-efektistä, kun huomaa keskellä päivää että huulipunaa on kunnolla jäljellä  vain huulten uloimmissa osissa.

Näihin kuviin ja tunnelmiin: väriterapia todellakin pitää kaamosmasennuksen loitolla!

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

450−490 nm

Sininen ei ole helppo meikkiväri. Sininen kynsilakka ei ole koskaan kuulunut vakiolakkavarastooni, mutta tein poikkeuksen Mavalan 269 Deep Blue -lakan (5 ml, valmistusmaa tuntematon) kohdalla. Mustaan lakkaan on kuitenkin vielä matkaa, joten tällainen tumma, mutta silti värikäs väri veti puoleensa.


Aluslakkana käytin We Care Iconin Fashion Nails Nail Polish -lakkaa (5 ml, valmistusmaa Ranska) 3 Natural Light Peach. Päällyslakkana käytin Sally Hansenin Insta-Dri:tä (13,3 ml; Made in U.S.A.).


Kaksi kerrosta Deep Blueta riitti peittävään lopputulokseen, mutta yhdellä ei kyllä pitkälle pötkitty. Pieni pullo riittää itselleni vallan hyvin tällaisen scifi-värin testaamiseen. Lakka on ostettu Mavalan setin osana ja hintaa sille jäi muistaakseni 3 euroa. Laatu on keskitasoa eli levittyy hyvin, mutta vaatii oikeasti sen toisen kerroksen.


Sininen väri ja minä lähennymme pikku hiljaa - niin se maku muuttuu, kun aikaa kuluu. Ihanaa syksyä ja talven odotusta kaikille!

perjantai 11. toukokuuta 2012

Ahava

Joulun alennusmyynneistä nappasin tämän Ahavan lahjapakkauksen 15 euron löytöhintaan. Pakkaus sisältää vartaloemulsion, käsivoiteen ja jalkavoiteen, joissa kaikissa on 100 ml rasvaa. Rasvoissa on mineraaleja Kuolleesta merestä, jossa minulla on ollut ilo kellua monta vuotta sitten. Silloin matkaopas näytti tarkkaan, miten sinne pitää peruuttaa, ettei vain vahingossakaan pärski vettä keuhkoihin. Kuulemma pienestäkin määrästä nielaistua vettä joutuu sairaalaan, koska Kuolleen meren suola- ja mineraalipitoisuus on niin korkea.


Kuolleen meren veden sanotaan parantavan sairauksia ja sen ympäristössä oli muutama hotelli, jotka olivat muistaakseni saaneet erikoisluvan rakentaa rannan läheisyyteen. Monet ihosairauksista kärsivät ihmiset käyvät Kuolleessa meressä uimassa helpottaakseen sairauttaan. Itselläni oli tuolloin huonoksi onnekseni pieni haava, joka tuntui aika ikävältä kelluessa, mutta eihän sellaista kerran-elämässä-kokemusta voinut jättää väliin.


Siirrytäänpä sitten itse tuotearvosteluihin:

  
Ahava Deadsea Water Mineral Hand Cream (100 ml): Tuoksu on mieto ja neutraali, oikeastaan melko miellyttävä. Rasva jättää ihon ihanan pehmeäksi ja imeytyy hyvin, ei kuitenkaan supernopeasti. Ihon pinta jää lopulta mattamaiseksi, mutta olin tuntevinani aluksi siinä kalvon. Tein sitten pienen rapsutustestin eli katsoin jääkö rasvaa kynsien alle harmaana rullana, jos ihon pintaa rapii. Ei jäänyt. Ihon pinta tuntui pehmeältä ja miellyttävältä. Erilaiselta kuin normisilikonivoiteiden jälkeen - johtuisikohan tämä nyt sitten niistä mineraaleista? Hoitoteho on mielestäni merkittävä ja rasva sitoo kosteuden tehokkaasti ihoon. Käteni tuntuvat nimittäin pitkään rasvaamisen jälkeenkin pehmeiltä.

Ahava Deadsea Water Mineral Foot Cream (100 ml): Tuoksu oli yhtä neutraali kuin käsirasvassakin. Taisin kommentoida puolisolle ensimmäisen kokeilukerran jälkeen, että "tämä on taikarasvaa". Kädet ja jalat tuntuivat niin ihanan pehmeiltä rasvan jäljiltä. Ehdottomasti paras jalkarasva, jota olen kokeillut. Minulla oli muutama ikävä rakko jaloissa, kun aloitin tällä rasvaamisen ja olin huomaavinani, että rakot paranivat nopeammin. Tämä voi tietysti olla kuviteltu efekti tai sitten rasva oikeasti jotenkin vähensi kitkasta aiheutuvaa hankausta.

Ahava Deadsea Water Mineral Body Lotion (100 ml): Neutraali tuoksu ja ohuempi koostumus kuin käsi- ja jalkarasvassa. Imeytyvyys on hyvä ja iho jää pehmeäksi. Tämä rasva on miellyttävä ja hoitava. Tämä vartalovoide on enemmän kuin pelkkä hyvä rasva, mutta niin neutraali että tästä on vaikea sanoa mitään. Asteikolla hyvä-parempi-paras, tämä vartalovoide päätyy kategoriaan parempi.



Olen ihastunut näihin kokeilemiini Ahavan rasvoihin ja hankin näitä ehdottomasti lisää - varsinkin jalkarasvaa. Tuotteiden miinuspuoleksi jää niiden korkea normaalihinta, mutta kyllä näin hyviin rasvoihin voi vähän panostaakin. Miehet voivat mielestäni hyvin käyttää näitä rasvoja tuoksun ja pakkausten puolesta, mitkä ovat sopivan neutraaleja. Itse pidän neutraaleista pakkauksista nimenomaan ihonhoitotuotteissa. Tullille Ahava on ilmoittanut Finnwatch:in mukaan alkuperämaaksi Israelin.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Pakkelista eroon

Meikkejä on paljon mukavampi haalia kuin meikinpoistotuotteita. Jälkimmäiset kuitenkin kuluvat huomattavasti nopeammin, joten olisi järkevänpää haalia niitä jemmaan. Olen kokeillut erilaisia meikinpoistotuotteita, joita suostun nykyään ostamaan vain jonkin pienen alennuksen kanssa. En ole merkkiuskollinen tässä(kään) asiassa, vaan kokeilen sopivanhintaisia tuotteita sitä mukaan kuin niitä tulee vastaan. Seuraa meikinpoistotuotteiden tuotearvioita.



Lumene Premium Beauty Elvyttävä Puhdistusvoide (150 ml, 7-8 euroa, valmistusmaa tuntematon): Täydellinen meikinpoistotuote. Voide on tarkoitettu vaativaan ihonhoitoon. Se poistaa kaiken muun meikin paitsi silmämeikin erittäin hyvin ja hellävaraisesti. Voide tuntuu hoitavalta ja yksi purkki on riittoisa. Tästä ei voi meikinpuhdistus enää parantua.

Lumene on kuitenkin ilmeisesti lopettanut tuotteen valmistuksen, koska en enää löydä sitä heidän sivuiltaan. Normaalihinnalla maksoi muistaakseni parikymppiä eli ilman alennusta en olisi koskaan löytänyt tätä tuotetta. Tasan ei käy onnen lahjat. Harmittaa, etten hamstrannut tätä useampaa kuin kaksi tuubia.



Lumene Premium Beauty Elvyttävä Kasvovesi (200 ml, 5 euroa, valmistusmaa tuntematon): Kasvovesi tuntuu öljyisältä, mutta ihoni ei ole tästä ärtynyt. Kelpo tuote, muttei mitään maata mullistavaa. Iho jää miellyttävän tuntuiseksi käytön jälkeen, mutta kaipaa rasvaa heti kun tuote on haihtunut pois. Mieto ja miellyttävä tuoksu ja tuote hoitaa hommansa kaksoispuhdistuksen osana kiitettävästi. Kallein kasvovesi, jota olen kokeillut ja ilmeisesti myös tämän valmistus on lopetettu. Kyllä, aleharakka kiittää ja kuittaa.




Erisan Hoitava Puhdistusgeeli (150 ml; 2,45 euroa, valmistusmaa tuntematon): Herkälle iholle tarkoitettu hajustamaton tuote. Kesti hetken ennen kuin opin, että tätä ei tarvitse käyttää yhtä paljon kuin  emulsiomaisia vastaavia tuotteita. Poisti meikit kiitettävästi, paitsi silmämeikin. Ongelmana oli, että tuote kuivatti liikaa rutikuivaa ihoani eli jää vastaisuudessa ostamatta.


Erisan Rauhoittava Puhdistusemulsio (200 ml, alle 5 euroa, valmistusmaa tuntematon): Tuote oli perushyvä eli ei kuivattanut tai ärsyttänyt ihoa. Se poisti muun meikin paitsi silmämeikin. Ostan varmasti lisää ja suosittelen tätä niille kohtalotovereilleni, joiden iho on yhtä kuiva kuin Pikku-Kalle vitsit.

Oikein hyvää vappua kaikille!


maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kevättä ilmassa

Viime aikainen mieltymykseni nude-lakkoihin sai haastajan lähestyvästä keväästä. Tämä ilmeni vastustamattomana haluna käyttää mintunvihreää kynsilakkaa. Väreissä on kyllä sellaista mystistä alkukantaista voimaa, että huomaan piristyväni ihan vain ihailemalla tätä Models Ownin Jade Stone -sävyä (14 ml, made in England).


Kyselin aiemmin asianomaiselta yritykseltä, missä heidän lakkansa valmistetaan. Vastaus tuli miellyttävän nopeasti ja he ilmoittivat Englannin valmistusmaaksi. Heidän uusimmissa lakoissaan onkin ollut ilahduttavasti made in -merkintä. Tämä on mielestäni osoitus siitä, että kuluttajan kannattaa aktiivisesti laittaa yrityksille palautetta.

Models Own, Jade Stone päivänvalossa.

Kaksi kerrosta Jade Stonea peitti tasaisesti. Models Ownin lakoilla on todella vahva haju, mutta peittävyys onkin sitten melkein pienoismallimaalien luokkaa eli lakka saa pahan hajunsa anteeksi. Harvoin sitä on mitään lakkaa tuoksun takia ostanut. Aluslakkana oli Mavalan Mava-White (made in Switzerland, 10 ml) ja pikakuivattajana Sally Hansenin Insta-Dri (made in U.S.A; 13,3 ml).

Models Own, Jade Stone sisävalossa.

Lakan korkista täytyy kyllä hieman valittaa. Se on mielestäni liian iso ja joskus sivellin jää pulloon kiinni ja korkki lähtee irti. Silloin korkkia täytyy painaa alas siveltimeen kierrettäessä, jolloin siveltimen ja korkin saa jälleen normaalisti irti. Sivellin on lisäksi melko pitkä, mikä on tietysti plussaa siinä vaiheessa kun pullon pohjat haluaa käyttää. Nyt lakkaa kuitenkin tarttuu siveltimen varteen aika paljon ja vaatii pientä kikkailua, ettei siveltimen varresta putoa lakkapisaraa lakkailun aikana. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että Models Ownin lakat ovat tämän pienen kikkailun arvoisia. Seppälät myyvät näitä lakkoja hintaan 4,95 e ja niitä voi ostaa myös yrityksen omasta nettikaupasta, josta olen hankkinut osan kokoelmastani.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Huteja ja yksi hitti

Seuraavana vuorossa on loppuunkuluneiden tuotteiden läpikäyminen.


Herbinan MarjaSpa Soft -kasvovesi normaalille ja kuivalle iholle (200 ml, valmistusmaa tuntematon): Perushyvä alkoholiton tuote, jossa on olematon tuoksu. Ei aiheuttanut minkäänlaista ihoärsytystä ja oli edullinen, alle 4 euroa lahjapakkauksen osana ostettuna. Kiitos Ostolakossa Virven säästövinkin (annostele tuotetta vedellä ylikyllästettyyn pumpuliin) puolikas pullo kesti käytössä valehtelematta noin puoli vuotta. Luultavasti ostan uuden pullon ennen pitkää.

Natuvive Pomegranate Refresh Shower Gel (300 ml, valmistusmaa tuntematon): Tuotetta ei enää valmisteta, mutta kerrotaan nyt kuitenkin vaikutelmat siitä. Tuoksu oli ihanan karkkimainen, mutta omalle iholle geelimäinen suihkusaippua on kerta kaikkiaan liian pesevä. Puoliso sai rauhassa käyttää suihkusaippuan loppuun. 

Jotenkin tällaiseen järjestelyyn aina päädytään, kun koetan metsästää tarpeeksi hellävaraista ja hyväntuoksuista suihkusaippuaa. Puolison rasvoittuvalle sekaiholle tämä sopi kuin nakutettu, mutta sai silti aika perinteisen tuomion: "Ihan kiva." Täytyy kyllä myöntää, että odotan mielenkiinnolla, millainen tuote on "ihan kiva":sta poikkeava.


Apobase Oily Creme (200 g, valmistusmaa tuntematon): Hajusteeton apteekkirasva, joka on tarkoitettu erittäin kuivalle iholle. Rasvapitoisuus on 60 %. Rasvassa oli huono imeytyvyys, joten vartalovoiteena rasva ei toiminut itselläni. Rasva päätyi lopulta jalkarasvaksi ja kesti todella pitkään - tämä olikin tuotteen ainoa plussa. En osta enää uudelleen, ikinä.

Lisäys: Apteekin Syväkurkku informoi minua, että tätä rasvaa ei ole tarkoituskaan käyttää vartalovoiteena, vaan pienille ihoalueille ongelmakohtiin tai pelkästään käsi- tai jalkarasvana. Näin suuri rasvapitoisuus on tarkoitettu suojaamaan ihoa, ei varsinaisesti kosteuttamaan sitä.



Yves Rocher, Spa Energie Vegetale SOS Raskaat jalat -geeli (150 ml, made in E.C): Huti, huti ja vielä kerran huti. Tuote ei sisällä ureaa, joka apteekin Syväkurkun mukaan on jalkarasvoissa se kosteuttavin ainesosa. Sen sijaan tässä on mentholia ja kamferiuutetta viilentämässä ennestäänkin huonosta ääreisverenkierrostani kärsiviä jalkoja. Hrr, tulee ihan kylmät väreet käyttökokemuksen muistelusta. Onneksi Yves Rocher on ilmeisesti lopettanut tämän valmistuksen. Kesäisin olen kulutellut tätä lopppuun ja loppu häämöttää jo.

Yves Rocher Organic Lavender hoitava jalkavoide (50 ml, made in Ireland): Laventelipommi, kirjaimellisesti. Tulee mummon käsilaukku ja kuivakukat mieleen. Jotenkin tämä vain tuoksuu tunkkaiselle. Muistin hyvin nopeasti, etten ole laventelin suurin ystävä. Kyseessä ei ole sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, vaikka rasvaa mainostetaankin luonnonmukaisilla kasvipohjaisilla ainesosilla. Hinta oli korkea, 4 euroa näin pienestä purkista. Kosteutustehossa on myös toivomisen varaa. En osta uudelleen.

Loppukevennykseksi päivän kynnet. Aluslakkana Mavalan Mava-White (made in Switzerland, 10 ml), värilakkana IsaDoran Metal Mauve 722 (6 ml, valmistusmaa tuntematon), joka peittää hyvin kahdella kerroksella ja on superkiiltävä. Päällyslakkana Sally Hansenin Insta-Dri (made in U.S.A; 13,3 ml). Metal Mauve on ihana harmaaseen taittava violetti helmiäislakka, jotenkin hienostunut ja sovelias monenlaisiin tilanteisiin. Hintaa sille jäi alennuksen jälkeen 3,95 euroa.

IsaDora Metal Mauve 722 päivänvalossa.