keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Pannutus - kärsivällisyyden kasvattaja

Olen ollut pidemmän aikaa kiinnostunut käyttämään kosmetiikkani loppuun jemmoistani. En kuitenkaan tähtää minimalistiseen meikkijemmaan, vaan kohtuulliseen. Edelleen pidän siitä että minulla on valinnan varaa meikeissä ja koska minulla on todella kuiva ja herkkä iho niin olen joutunut etsimään minulle toimivia tuotteita pitkään. Lisäksi olen tietyllä tavalla kiintynyt meikkeihini, en halua heittää niitä pois vaan käyttää hyvät tuotteen loppuun eli pannuttaa ne. Pannutus siis tarkoittaa sitä että käyttää tuotteensa pannuun asti eli puuterisissa tuotteissa metallipannun pohja alkaa paistaa ja ideaalitapauksessa tuote käytetään kokonaan pois.


Vasemmalla Nuxen Reve de Miel huulirasvan jämät. Purkkiin on myös kaavittu Clarinsin Instant Light Lip Balm Perfector 03 My Pink huulirasvan jämät, siksi sisältö näyttää vaaleanpunaiselta. Oikealla Essencen 05 Soft Blonde kulmakynä ja Catricen MATT'tastic Beige -luomiväri.


Olen kirjoittanut jo aiemmin kosmetiikan säilyvyydestä ja mainitsen tässä vielä, että puuteriset tuotteen säilyvät todella paljon pidempään käyttökelpoisina kuin nestemäiset. Säilytysolosuhteilla voi vaikuttaa säilyvyyteen jonkin verran eli älä säilytä tuotteita kuumassa ja kosteassa kylpyhuoneessa ja muista pitää hajuvesipullot valolta suojassa pahvipakkauksessa. Laadukkaat tuotteet kestävät pitkään ja formuloinnillakin on vaikutusta säilyvyyteen: Jotkin huulipunat mm. härskiintyvät niiden sisältämien rasvojen takia nopeammin kuin toiset. Omasta kokemuksesta voin sanoa että Estee Lauderin huulipunat ovat olleet säilyvyydeltään pettymyksiä ja siksi en ko. merkin huulipunia enää osta.

Pannutus on muuttanut suhtautumistani kosmetiikan ostamiseen järkevämpään suuntaan. Tuotteet kestävät jatkuvallakin käytöllä yllättävän pitkään - onneksi koska silloin niitä ei oikeasti ole pakko ostaa koko ajan lisää. Itse en kuitenkaan ole halunnut sitoutua tiettyjen tuotteiden pakkopannutukseen vaan olen edelleen vaihdellut tuotteitani, jotka jo omistan, ja keskittynyt enemmän niiden käyttökiertoon eli rotaatioon meikatessa.


 Diorin viisikot: ylhäällä 169 Purple Crystal ja 809 Petal Shine, alhaalla 609 Earth Reflection ja 746 Ambre Nuit. Tässä on vain osa viisikoistani.



Olen huomannut että Diorin viisikot ovat jääneet monessa blogissa nykyisin vaille hehkutusta ja uudet merkit ovat monella korvanneet niiden keräilyn. Itse olen keräillyt meikkejä yli 10 vuotta ja sinä aikana alennusmyynneistä olen ostanut myös Diorin viisikoita. Ne ovat edelleen ihania ja aion käyttää ne viimeiseen partikkeliin asti. Viisikoiden värivalikoiman uudistuttua tajusin omistavani jo ne parhaimmat joten ihan heti en ole ostamassa uusia. Jälkikäteen ajateltuna en olisi ostanut niin montaa luomiväriä kuin omistan, mutta nykyisin mietin todella tarkkaan mitä ostan eli en enää tee jatkuvia hankintoja. Olen aina ostanut kosmetiikkani alennuksesta (mieluiten lisäalennuksesta) joten olen sitä kautta pystynyt ostamaan myös selektiivistä kosmetiikkaa. Ripsivärit olen kuitenkin muutamaa hutikokeilua lukuunottamatta ostanut aina marketista.

Pannutus tuntuu nyt mielekkäältä joidenkin tuotteiden osalta yhdistettynä palettien kunnolliseen kiertoon. Värit ja kosmetiikka on edelleen minulle tärkeitä ja auttavat jaksamaan arjessa. Kosmetiikka on osin harrastus - missään vaiheessa se ei ole ollut työ vaikka ystäväni joskuu vitsailikin että hänellä on oma tuote-esittelijä mukana kosmetiikkaosastolla.

Instagramiin postaaminen on tuntunut juuri nyt myös mielekkäältä tavalta jakaa kosmetiikkainnostustani, mutta aion pitää tämän blogin myös siinä rinnalla. Pannutus jatkukoon ja Instagramista voi käydä kurkkaamassa pannutuskuvia.