keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Selektiivinen pettymys

Ostan yleensä ripsivärin markettipuolelta, koska en halua maksaa paljon tuotteesta, jonka joutuu ostamaan usein uudelleen. Viime aikoina minulla on kuitenkin ollut huono onni tuhraantuvien markettiripsivärien kanssa ja päätin kokeilla josko selektiiviseltä puolelta löytyisi varisematon ripsiväri.

En osta vedenkestävää ripsiväriä, koska menneisyydessä sen poistaminen on ollut hankalaa ja hankaamisesta on seurannut turvonneet silmät. Päätin ostaa sisareni suosituksesta Lancômen Hypnôse Volume-à-porter ripsivärin (made in France; 6,5 ml). Käytin Kicksin 20 % -alekupongin siihen ja hintaa jäi näin ollen 25,6 € normaalihinnan ollessa 32 €. Tämä on kallein ripsiväri, jonka olen koskaan ostanut. Pienikokoinen silikoniharjaosa ja se, että tuote olisi helppo poistaa silmistä ilman hankaamista, olivat ostopäätöksen takana. Tietysti myös sisareni suositus, koska yleensä ripsivärit käyttäytyvät silmissämme samalla tavalla.





Volume-à-porter oli kuitenkin poikkeus, valitettavasti. Siinä missä sisareni raportoi, että ripsiväri pysyy ihanteellisesti hänen silmissään, minulla ongelmat ripsivärin kanssa alkoivat välittömästi. Minulla Volume-à-porter nimittäin varisee ja paljon. Se varisee silloin, jos en ole käynyt ulkonan tai jos käyn ulkona, mutta ei sada vaan paistaa aurinko. Jopa tiskatessa se sulaa rumasti alaluomelle. Parhaimmillaan päivässä Volume-à-porterista tulee vain harmaat miniläikät alaluomelle, pahimmillaan mustat, isot raidat. Lisäksi ripsiväri tekee varsin vaatimatonta jälkeä, minkä se olisi saanut anteeksi jos ei olisi varissut niin pahasti, koska harjaosa on tarkka ja miellyttävä käyttää. Volume-à-porter on ollut käytössä nyt pari kolme kuukautta, eikä bulkin kuivuminen ole auttanut varisemisongelmaan. Ennakoinkin, että tämä ripsiväri kuivahtaa kuukauden sisällä ja maksimikäyttöajaksi tulee 4 - 5 kk.




Meikkaamisen jälkeen tiskattu ennen ulos lähtemistä. Tiskaamisen jälkeinen ripsariraita.


Silmäni (samoin kuin ihoni) ovat olleet erityisen kuivat koko talven ja vuotaneet tuulessa monesti. Sanomattakin on selvää, että minulla tämä ripsiväri leviää, jos silmäni alkavat vuotaa. Se leviää tosin jo kauan ennen tuulenpuuskan kanssa vastakkain joutumista, nimittäin sisätiloissa. Rahanhukka ärsyttää, koska olin ajatellut että vihdoin saisin rahoilleni vastinetta ja ripsivärin, joka ei varisisi ja sotkisi meikkiä. No, en saanut.


Volume-à-porter alaluomella.

Tämän poistamiseen ei myöskään riitä pelkkä puhdistusmaito, vaan se vaatii erillisen silmämeikinpoistoaineen. Edes suihkussa poistettaessa se ei irtoa kokonaan, vaan vaatii jälkikäsittelynä silmämeikinpoistoaineen. Halusin pitää tästä, mutta selektiivinen puoli tuotti nyt pettymyksen.

Harja: 5/5
Pakkaus: 5/5
Poistaminen: 3/5
Pysyvyys: 2/5
Hinta-laatu: 1/5


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti